Verkkopedagogiikka

Opetushenkilöstön kompetenssit ja tulevaisuuden oppimisverkostot

Nyt-liitteessä oli 22.2.2009 kiintoisa artikkeli siitä, miten nettiyhteisö nappasi pahantekijät kiinni. Se herättää ajatuksia moneen suuntaan. Lainaan sen kokonaisuudessaan pedagogiseen käyttöön keskustelujen käynnistäjäksi.

INTERNET

Verkkoyhteisö pelasti kissan


19.2.2009 12:00
A A

Saku Schildt

14-vuotias oklahomalaispoika kertoo tehneensä veljensä kanssa ensi kertaa videon. Se olikin huono idea.

14-vuotias oklahomalaispoika kertoo tehneensä veljensä kanssa ensi kertaa videon. Se olikin huono idea.

Sunnuntaina 15. helmikuuta YouTubeen ilmestyi harvinaisen vastenmielinen video.

Puolitoista minuuttia kestävässä pätkässä kommandopipoon naamioitunut poika kertoo kuvaajalle "esittelevänsä tänään eläinrääkkäystä". Tämä jälkeen kamera seuraa poikaa pesuhuoneeseen, jonka suihkutilaan on suljettu kissa.

"Timmyksi" esittäytynyt poika nostaa kissaa niskasta ja paiskaa eläimen seinää vasten. Tämän jälkeen hän lyö ja retuuttaa pakoon pyrkivää kissaa säälimättä. Kissa parkuu surkeasti, hyökkääjä kikattaa, kameramies yllyttää tätä jatkamaan. Video päättyy lähikuvaan piestystä ja suihkulla kastellusta eläimestä, joka nurkkaan kyyristyneenä maukuu hädissään.

Puolentoista minuutin mielivaltainen pahuus sai samana päivänä tuhansia katsojia, kunnes YouTuben ylläpitäjät poistivat tekeleen sivuiltaan.

Videon nähneet eivät jääneet toimettomiksi.

Raivostuneet hakkerit alkoivat yksissä tuumin metsästää rääkkäykseen syyllistynyttä kaksikkoa. Näiden olinpaikka saatiinkin pian rajatuksi Yhdysvaltain Oklahomaan. Videon yksityiskohtia vertailtiin eri Facebook- ja My-Space-tileihin, ja kaikki tiedonmuruset jaettiin keskustelupalstoilla, kunnes muutaman tunnin kuluttua jahdin kohde oli saanut kasvot ja nimen.

Tiedot välitettiin viranomaisille, ja pian Comanchen maakunnan seriffi Ken Stradley ilmoitti paikalliselle KSWO-uutiskanavalle pidättäneensä kaksi alaikäistä epäiltyä.

Kissa, Dusty nimeltään, oli otettu eläinlääkärin hoiviin.

Hyvin päättynyt tapaus on sikäli innostava, että se havainnollistaa, kuinka toisilleen tuntemattomat ihmiset kykenevät tarvittaessa järjestäytymään nopeasti yhteisen asian taakse. Se myös näytti, kuinka tavallisia internetpalveluja voidaan hyödyntää rikostutkinnassa.

Ilmiössä piilee kuitenkin vaaroja.

Nyt 14-vuotiaan epäillyn tiedot kotiosoitetta sekä puhelinnumeroa myöten on julkistettu, vaikka ketään ei ole todettu virallisesti syylliseksi.

Videon nostattamaa lynkkausmielialaa seuratessa tulee helposti pohtineeksi, kuinka vastaavanlaisia ajojahteja on suunnattu – tai tullaan suuntaamaan – myös viattomia kohtaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Katselukerrat: 22

Kommentti

Sinun tulee olla Verkkopedagogiikka:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Verkkopedagogiikka

Pedagoginen täydennyskoulutus

Pedagogisen täydennyskoulutuksen Oppiminen ja opettaminen muuttuvissa ympäristöissä (OOMY) lukuvuoden 2011-2012 pääteemoina ovat verkko vaikuttamisen välineenä sekä koulun ja opettajuuden muuttuminen.

Osallistu yksittäisiin pajoihin tai suorita koulutuskokonaisuus (4-16 ov / 6-24 op), joka tukee kehittymistäsi työssäsi.

Ilmoittaudu mukaan tai kysy lisää!

Lue lisää koulutusohjelmasta!


Tapahtumat

Merkki

Lataa...

Oppaita ja opastusta välineisiin Mediapajasta

Halutko syventää teknistä osaamistasi? Otavassa on valittavana monia oppimispolkuja sosiaalisen median tiedottajakurssista aina audiovisuaalisen alan ammattitutkintoon saakka. Käytännössä ilmoittaudut yhdelle kurssille mutta voit poimia sisältöjä tarpeittesi mukaan.

Tutustu Mediapajaan!

Muut pajat

Muut pajat

Verkkopedagogiikan foorumi

SOMETU

Mediakasvatus.tv

© 2020   Created by Jukka Tikkanen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot