Verkkopedagogiikka

Opetushenkilöstön kompetenssit ja tulevaisuuden oppimisverkostot

Toisenlainen pedagogiikka antaa lupauksen keskustelusta, dialogista. Se luo kuvan  marginaalissa olemisesta, vastavirtaan tai pienenä virtana kulkemisesta.

Marginaalissa oleminen usein vahvistaa seiniä ulospäin, jos paineet ovat suuria ulos tai ulkoa päin. Toisaalta se pakottaa sisällä olevat toimijat selkeyttämään toimintatapojaan ja toisaalta asettaa paineita myös mukautumiseen, kompromissien tekemiseen.

Olin haastattelemassa juuri pitkän linjan koulumiestä ja muutosjohtamisen asiantuntijaa Martti Hellströmiä. Pyysin häntä pohtimaan opettajuuden nykytrendiä ja mahdollista muutosta tulevaisuudessa. Hän pohti opettajuuden olemusta sisäisen ja ulkoisen muutoksen näkökulmasta.  Toisaalta opettajuus edelleen on kasvattamisen ja opettamisen velvollisuuden ristipaineessa tasapainottelua, samaa  keskustelua, jota on käyty jo pitkään. Toisaalta uudet tehtävät ja velvollisuudet luovat työlle uusia painolasteja, joiden tekemisestä ei oikeastaan voi välttyä. Tehtävät siistijästä organisaattoriin ei ole omiaan nostamaan ammatin kiinnostavuutta.  Arvostus kohdistuu usein kapean alan asiantuntijoihin.  Aineenopettajiin kohdistuu edelleen tietynlainen elitistinen painolasti,  kun taas luokanopettajat ovat  enemmän moniottelijoita ja kasvattajia.  Peruskoulun sisällä palkkaratkaisuista huolimatta opettajuus määritellään vielä eri tavoin.

Koululaitoksemme erityispiirre Hellstömin mukaan on vielä opetusprosessiin ja oppimisprosessiin panostaminen toisin kuin muualla, jossa opettajan itsenäisyys on rajoitettua ja oppiminen tähtää testeihin ja opetus on vahvasti ylhäältä ohjattua toimintaa. Suomalaisen koulutusjärjestelmälle on tunnusomaista opettajien itsenäisyys ja erityisesti lahjakkaat naisopettajat, jotka ylläpitävät  opettajavetoisesti  koulutuksen laatua.  Hellstömin mukaan seuraava Pisa-tutkimus saattaa romuttaa opettajan itsenäisyyden, jos tulokset laskevat  rajusi. Seurauksena voi olla kontrollin ratkaiseva lisääntyminen, testivetoisuus ja keskittyminen  orientoiviin aineisiin ja luonnontieteisiin.  Opiskelun tuntimäärät kasvaisivat, kesälomat lyhentyisivät ja  opetussuunnitelmatyötä johdettaisiin ylhäältä käsin. Tästä olisi seurauksena toisaalta naisten siirtyminen toisiin tehtäviin ja taide- ja taitoaineiden tuntimäärien ratkaiseva väheneminen.

Mitä se toisi sitten marginaalien elämään?  Toistaiseksi kotikoulun nimellä kulkevat koulut ovat marginaalissa ja uusia lupia tuskin myönnetään. Tulevaisuudessa kotiin jäävien lasten määrä voi olla nousussa.

Hellström arvioi monen muun haastateltavan  kanssa opintopolkujen  yksilöllistymisen tulevaisuuden trendinä.  Opettajien tarpeellisuus voidaan tulevaisuudessa kyseenalaistaa, kuten olemme jo monessa yhteydessä joutuneet toteamaan. Yksittäisten opetuspalveluiden tuottajien määrä voi lisääntyä.

Tällä hetkellä marginaaliryhmät kyseenalaistavat terveellä tavalla opetuksen valtavirran.  Pirstaloituuko tulevaisuuden opetuksen kenttä marginaaleiksi, vai jäykäksi keskusjohtoiseksi organisaatioksi, jossa opettajana toimivat ainoaksi koulutusväyläkseen opettajan ammattiin pakotetut ihmiset?

Marginaalissa oleminen ei välttämättä ole hauskaa, mutta se pitää hereillä ja kaikki ovat siellä omasta valinnastaan.  Jo pelkästään se riittää minulle syyksi kuunnella heitä. Liehuva liekin varsi on viehättävä ja kiinnostava  ja jossakin se on ainoa valo.

 

Katselukerrat: 57

Kommentti

Sinun tulee olla Verkkopedagogiikka:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Verkkopedagogiikka

Pedagoginen täydennyskoulutus

Pedagogisen täydennyskoulutuksen Oppiminen ja opettaminen muuttuvissa ympäristöissä (OOMY) lukuvuoden 2011-2012 pääteemoina ovat verkko vaikuttamisen välineenä sekä koulun ja opettajuuden muuttuminen.

Osallistu yksittäisiin pajoihin tai suorita koulutuskokonaisuus (4-16 ov / 6-24 op), joka tukee kehittymistäsi työssäsi.

Ilmoittaudu mukaan tai kysy lisää!

Lue lisää koulutusohjelmasta!


Tapahtumat

Merkki

Lataa...

Oppaita ja opastusta välineisiin Mediapajasta

Halutko syventää teknistä osaamistasi? Otavassa on valittavana monia oppimispolkuja sosiaalisen median tiedottajakurssista aina audiovisuaalisen alan ammattitutkintoon saakka. Käytännössä ilmoittaudut yhdelle kurssille mutta voit poimia sisältöjä tarpeittesi mukaan.

Tutustu Mediapajaan!

Muut pajat

Muut pajat

Verkkopedagogiikan foorumi

SOMETU

Mediakasvatus.tv

© 2019   Created by Jukka Tikkanen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot