Verkkopedagogiikka

Opetushenkilöstön kompetenssit ja tulevaisuuden oppimisverkostot

Juha Pentikäinen Hesarissa sunnuntaina ja pajassa perjantaina

HS Digilehti

KIRJAT

Marina Takalon kaltaisia naisia on miljoonia

Juha Pentikäinen palaa vanhaan aiheeseensa ja näyttää, millaista on, kun elämän eväät ammentuvat suoraan luonnosta, paikalliskulttuurista ja esimerkin kautta.

Julkaistu: 6.2.2011

SAMULI PENTIKÄINEN

Marina Takalon kaltaisia naisia on miljoonia

"Anni tyttö, ainut tyttö, soutau ja itköy." Marina Takalo laulaa Juha Pentikäiselle Hentilän tuvassa 9. elokuuta 1960. Laulun lopuksi hän totesi olevansa itse se tyttö, jonka ukkovaari laulussa lunastaa.

Eipä olisi voinut ennustaa, mitä siitä seurasi, kun juhannuksen alla 1965 ajeltiin päivät Pentikäisen pienellä punaisella Fiatilla Vöyrin ja Vähänkyrön pölyäviä teitä, etsien nauhoitettavia pohjalaisia perinteentaitajia ja illat pohdittiin vanhan tuulimyllyn juurella pohjoismaisessa seminaarissa kenttätyön olemusta.

Tajusimme, vielä hieman sumeasti, että se mitä ihmiset kertovat, soittavat ja laulavat kuuluu heidän omaan elämäänsä: ei sitä jälkipolvia tai tutkijoita varten säilytetä.

Aivan ensimmäisiä seurauksia oli, että Juha Pentikäinen muutti viisi vuotta aikaisemmin aloittamansa luku- ja kirjoitustaidottoman Vienan pakolaisen Marina Takalon (1890–1970) haastattelut perinteenkeruusta elämäkertatutkimukseksi.

Marina alkoi, kuten Larin Paraske ennen häntä, löytää paikkansa helsinkiläis-turkulaisessa tiedeyhteisössä ja tutkijansa perheen vieraana, television kautta myös ihmisten olohuoneissa.

Hän olisi varmaan nauttinut jos olisi voinut seurata, kuinka Domukseen 1974 kokoontunut kansainvälinen tiedeyhteisö hänen repertoaarinsa tiimoilta keskusteli kertojan vapaudesta ja pohti, luoko kulttuuri ihmisen vai ihminen kulttuurin.

Kun tutkimus Marina Takalon uskonnosta ilmestyi 1971 ja vuosikymmenen lopulla sen kansainvälinen laitos sai amerikkalaisen tiedepalkinnon, kuka tarvitsee Marina Takalosta 2000-luvulla vielä uuden kirjan?

Haluaako Pentikäinen päivittää työnsä myöhemmän tutkimuksen suuntaan vai onko hänen kenttäaineistostaan paljonkin hyödyntämättä? Avaisiko vihdoin keskusteltavaksi tutkimusprosessinsa, mitä jo ensimmäiseltä kirjalta toivoin (HS 8. 12. 1974)?

Ensimmäisen vihjeen antaa kirjan komea ulkoasu ja lähdeviitteiden puute: tätä ei ole tehty oppineisuuden osoitukseksi vaan luettavaksi, kuten I. K. Inhan ja Samuli Paulaharjun kirjat Karjalan laulumailta.

Runolaulaja kirjan nimessä ei ole painovirhe. Se viittaa käsitykseen kalevalaisesta laulusta erityisenä ilmaisumuotona, toisena kielenä, ei runojen laulamisena.

Vaikka kiehtovia vanhoja lähteitä on kierrätetty uuteen tarkasteluun ja tuoreet Takalon lähipiirin haastattelut tuovat hänen kuvaansa ristivaloa, tieteellisesti kirja on kuusikymmenlukulaisella paikallaan ja vain muutama uudempi tutkija kelpaa keskustelukumppaniksi.

Silti teos vaikuttaa yllättävän tuoreelta: ilmestyessään Pentikäisen tutkimus oli uranuurtaja ja aika on kulkenut sitä kohti. Sosiaalitieteiden välineistö on kotoutunut ja antaa tilaa sekä Marinan omalle äänelle että pohjoisen Vienan monimuotoiselle perinteiselle kulttuurille.

Nuoren miehen ja häntä puoli vuosisataa vanhemman naisen hyvä henkilökemia, Marinan innostus ja tutkijan professionaalisen systemaattinen haastattelutyö kymmenen vuoden aikana on houkutellut kuuluviin folkloren lajeja omiin tarkoituksiinsa käyttävän ihmisen tulkinnat.

Kirjan liitteenä saisi olla Marinan aktiivirepertoaarin sisältävä cd. Juuri kukaan ei ole vielä keksinyt, miten puhutusta sanasta saadaan painettuna "ääneen kirjoitettua".

Tutkijat eivät yleensä halua vanhoihin töihinsä palata, mutta ymmärrän miksi Pentikäisen on se ehkä ollut lähes pakko tehdä.

Kansanuskon ja -runouden tutkimuksen kiihkeä uusiutuminen 60-luvulla ei jättänyt reflektiolle juuri tilaa. Nautittiin siitä, että vihdoin sai ihmisten puheen talteen sellaisenaan, eikä pysähdytty kysymään, mitä ne tieteen kategoriat oli, johon kentältä saatu aineisto pantiin.

Voisiko asioita ajatella toisin? Nyt siihen on välimatkaa ja emerituksella aikaa katsoa, mihin hän oikeastaan parikymppisenä pohjoispohjalaisena opiskelijana Marina Takalon matkassa lähti. Kontrahtikin oli kesken:

"Kerron sinulle kaiken minkä muistan. Sinä kirjoitat millainen on ollut Vieraan Elämä Täällä."

Aika muuttaa lukemisenkin perspektiiviä. Enemmän kuin Elias Lönnrotin runottomaksi leimaaman seudun runonlaulaja, Marina on nyt monitaitoinen ja rosoinen pohjoisen ihminen kielten, kulttuurien, uskontojen ja valtioiden rajalta.

Tätä kirjaa ei kannata pikalukea, vaan antaa sen viedä, ajatella asioita, joista se kertoo. Maailmassa on miljoonia Marina Takalon kaltaisia naisia.

Millaista olisi, jos koko elämänsä eväät saisi omasta luonnon ja uskonnon varassa elävästä paikalliskulttuurista esimerkin kautta ja suullisesti: kaiken elämässä ja kuolemassa tarvittavan tiedon, perusteluineen. Täydentäisi tietoaan ja repertoaariaan ihmisiltä, joita matkan varrella kohtaa, hieman radiosta ja televisiostakin.

Ja korvakuulolta mieleen tarttunut viihde kulkisi mukana, valmiina otettavaksi esiin ja muokattavaksi eri mielialojen, tilanteiden, yleisöjen ja kohtaamisten tarpeisiin.

Ja millaista on kun maailma romahtaa, pitää paeta ja rakentaa uusi elämä aivan uudessa maailmassa.

Monia asioita Marinalta tekisi mieli kysyä.

Mitä hän ajatteli Karjalan kapinasta, jonka jalkoihin miehensä kanssa 1920-luvun alussa joutui, mitä Mannerheimista, jonka armeijalle teki töitä jatkosodan aikana kotiin Oulankaan palattuaan?

Aivan ensiksi kysyisin, miksi ilmeisen lahjakas kolmekymppinen nainen ei Suomeen tultuaan opetellut lukemaan ja kirjoittamaan, kun monet pohjoisen savotat ja Ahvenanmaan laukkukaupan kokenut isä Iivana osasi viittä kieltä, venäjää ja suomea myös kirjoittaa.

Jos olisi, emme ehkä tietäisi hänestä mitään.


Kirjoittaja on folkloristiikan tutkija.

 

Helsingin Sanomat
hs.online@hs.fi


Katselukerrat: 164

Tagit: myytit, paja, pentikäinen

Kommentti

Sinun tulee olla Verkkopedagogiikka:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Verkkopedagogiikka

Pedagoginen täydennyskoulutus

Pedagogisen täydennyskoulutuksen Oppiminen ja opettaminen muuttuvissa ympäristöissä (OOMY) lukuvuoden 2011-2012 pääteemoina ovat verkko vaikuttamisen välineenä sekä koulun ja opettajuuden muuttuminen.

Osallistu yksittäisiin pajoihin tai suorita koulutuskokonaisuus (4-16 ov / 6-24 op), joka tukee kehittymistäsi työssäsi.

Ilmoittaudu mukaan tai kysy lisää!

Lue lisää koulutusohjelmasta!


Tapahtumat

Merkki

Lataa...

Oppaita ja opastusta välineisiin Mediapajasta

Halutko syventää teknistä osaamistasi? Otavassa on valittavana monia oppimispolkuja sosiaalisen median tiedottajakurssista aina audiovisuaalisen alan ammattitutkintoon saakka. Käytännössä ilmoittaudut yhdelle kurssille mutta voit poimia sisältöjä tarpeittesi mukaan.

Tutustu Mediapajaan!

Muut pajat

Muut pajat

Verkkopedagogiikan foorumi

Mediakasvatus.tv

© 2014   Created by Jukka Tikkanen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot