Verkkopedagogiikka

Opetushenkilöstön kompetenssit ja tulevaisuuden oppimisverkostot

Ylioppilaskokeiden arvosanat vertailukelpoisia eri suorituskerroilla - Koulutuksen tutkimuslaitos

Ylioppilaskokeiden arvosanat vertailukelpoisia eri
suorituskerroilla

Ylioppilaskokeiden arvosanat ovat pääosin
vertailukelpoisia suorituskerrasta toiseen. Kirjoittivatpa kokelaat keväällä tai
syksyllä, he ovat saaneet taitojensa mukaiset arvosanat.

Tällaiseen
tulokseen ovat tulleet professori Jouni Välijärvi ja tutkija Jouko Mehtäläinen
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksesta. Tänään julkistettu
tutkimus koskee vuosien 2007-2011 ylioppilaskokeita eri
aineissa.

Syksyllä yleensä heikommat arvosanat

- Syksyn kokeissa
saadaan yleensä hieman alhaisempia pistemääriä kuin kevään kokeissa, mutta tämä
on otettu huomioon annetuissa arvosanoissa, jotka myös ovat syksyisin hieman
alhaisempia. Laudaturien, improbaturien ja muiden arvosanojen suhteellinen osuus
ei siis ole jokaisella kirjoituskerralla sama. Koska myös kokelasjoukkojen
tiedot ja taidot suoriutua kokeista vaihtelevat eri koekertoina, on
koepistemäärien ja arvosanojen suhteuttaminen toisiinsa ylioppilaskokelaiden
kannalta oikeudenmukaista ja reilua. Kirjoittajien "taso" ja saadut arvosanat
vastaavat siis hyvin toisiaan, kertoo tutkija Mehtäläinen.

Muutama
poikkeama tosin on: Fysiikan sekä pitkän ja lyhyen matematiikan kokeissa
kokelaat ovat joinakin syksyinä saaneet hieman korkeampia arvosanoja kuin mitä
olisivat muihin koekertoihin verrattuna ansainneet olettaen, että kokeiden
vaikeustaso on ollut jokseenkin sama eri koekerroilla. Keskipitkän ruotsin
kokeissa on koepistemäärien ja annettujen arvosanojen välillä enemmän vaihtelua
kuin muissa kielissä, mutta siinä ei ole
kevät­-syksy-systematiikkaa.

Arvosanojen vertailtavuutta voidaan vielä
parantaa

Miten koearvostelu saataisiin mahdollisimman
vertailukelpoiseksi, tasapuoliseksi ja oikeudenmukaiseksi? Vaihtoehtoja on
Mehtäläisen ja Välijärven mukaan ainakin kaksi: Ensimmäinen vaihtoehto on, että
luovutaan suhteellisesta arvioinnista kokonaan ja jaetaan arvosanat kaikilla
koekerroilla täsmälleen samoja pisterajoja käyttäen. Tämä menettely on muutoin
oikeudenmukainen ja tasapuolinen, mutta ei ota huomioon kokeiden vaikeustason
mahdollista vaihtelua eri koekertoina. Toinen mahdollisuus on, että analysoidaan
eri koekertojen välisten huomattavimpien poikkeamien syyt aineittain ja
hienosäädetään nykyistä arvostelukäytäntöä.

Tutkimusraportti: http://r.jyu.fi/6l5o

Katselukerrat: 34

Vastaa tähän

Pedagoginen täydennyskoulutus

Pedagogisen täydennyskoulutuksen Oppiminen ja opettaminen muuttuvissa ympäristöissä (OOMY) lukuvuoden 2011-2012 pääteemoina ovat verkko vaikuttamisen välineenä sekä koulun ja opettajuuden muuttuminen.

Osallistu yksittäisiin pajoihin tai suorita koulutuskokonaisuus (4-16 ov / 6-24 op), joka tukee kehittymistäsi työssäsi.

Ilmoittaudu mukaan tai kysy lisää!

Lue lisää koulutusohjelmasta!


Tapahtumat

Merkki

Lataa...

Oppaita ja opastusta välineisiin Mediapajasta

Halutko syventää teknistä osaamistasi? Otavassa on valittavana monia oppimispolkuja sosiaalisen median tiedottajakurssista aina audiovisuaalisen alan ammattitutkintoon saakka. Käytännössä ilmoittaudut yhdelle kurssille mutta voit poimia sisältöjä tarpeittesi mukaan.

Tutustu Mediapajaan!

Muut pajat

Muut pajat

Verkkopedagogiikan foorumi

SOMETU

Mediakasvatus.tv

© 2017   Created by Jukka Tikkanen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot